Miksi?

Miksi aloitin bloggaamaan?

Minulla on ollut jo vuoden päivät blogi eri käyttäjällä, mutta halusin aloittaa blogin jossa voin puhua asiasta mikä on tällä hetkellä vielä hyshys asia. Toisella blogilla ei lukijoita montaa ole, mutta tiedän tuttujen ja läheisteni sitä lukevan. Itselläni on ajatus, että haaveen toteutuksen yrityksestä en puhuisi ympärillä oleville ihanille ihmisille. Koskaan ei voi tietää onnistuuko yritys koskaan, tai jos onnistuu niin miten kauan siihen menee. En halua että kaikki ympärillä olevat tarkkailevat minua ja kyselevät että joko?

Aluksi oli tarkoitus että tämä koko haaveen toteutus yritys jäisi minun ja puolisoni tietoisuuteen, mutta tänään sorruin. Kerroin yhdelle ystävälleni, joka odottaa itse vauvaa. Hänellä minun laskujen mukaan on alkamassa neljäs kuukausi. Minä olin ensimmäisten joukosta, joka sai tietää hänen raskaudestaan. Yrittämisestä jo tiesinkin, mutta onnistumisesta en ennenkuin osasin vahingossa kysyä oikeat kysymykset ja hän joutui paljastamaan salaisuutensa. Mutta ihana niin, olin tosi onnellinen heidän puolestaan! :)

Haluaisin kertoa tänne mielen myrskyistä yrittämisen ajalta, mahdollisesta onnistumisesta ja odottamisesta, sekä mahdollisesti kääröstä. Haluaisin, että minulla on jotain mistä kerrata ja lukea tätä kaikkea. Tätä elämänvaihetta. Olen maailman huonoin kirjoittamaan päiväkirjaa, mutta josko tämä näin onnistuisi jollain tavalla paremmin. Toivotaan!

Alku.

Olen lukenut odottamiseen, vauvoihin ja lapsiin keskittyviä blogeja jo pitkään.
En niinkään kovassa vauvakuumeessa tuskailun takia, vaan tutustuakseni nuorten naisten elämään,
mitä se on silloin kun yksi unelma heillä on käymässä tai on käynyt toteen. Minkälaista oma
elämäni toivottavasti joskus voisi olla.

Oma haaveilu kääröstä on alkanut jo joskus pienenä tyttönä, kun minusta tuli täti ensi kerran.
Tätitettäviä ja nyt jo kummitätitettäviä on vuosien aikana kertynyt lisää ja oma pienoisen käärön
haaveilut noussut pintaan aika ajoin. Ns.teiniaikoina seurustelin pitkään (reilu neljä vuotta) silloisen
poikaystäväni kanssa. Silloinkin haaveiluja oli, mutta olisiko se ollut jokin itsesuojeluvaisto joka ohjasi että tämä ei ole tervesuhde sellaista edes yrittää hankkia. Koitti ero ja uudelle paikkakunnalle muutto ja sitä myöten sinkkuvuosi. Silloinkin mukana elämässä oli isosti hyvän ystävän taaperoikäinen.  Vajaan vuoden sinkkuilun jälkeen elämään tuli mies, jonka kanssa asiat loksahti tosi hyvin paikoilleen. Suhteessa oltiin heti vakavissaan ja oli tunne että tämä on se ihminen joka on luultavasti vieressäni ihan jopa loppuun asti. Muutama kuukausi seurustelua, kun muutin jo väliaikaisesti toiselle paikkakunnalle ihanan miehen luo kesätöihin. Puoli vuotta, niin ostimme yhteisen kodin, johon itse muutin sitten vasta puolivuotta myöhemmin opiskelujen salliessa. Reilu kaksi vuotta menimme kihloihin ja nyt neljän yhteisen vuoden jälkeen olemme naimisissa.

Perheenlisäys on ollut parisuhteessamme puheenaihe koko sen keston ajan. Yhteisen kodin hankinnan jälkeen aloin jo haaveilemaan siitä yhteisestä kääröstä. Mieheni jarrutteli, että hoida koulu eka kunnialla loppuun. Koulun lopputtua työpaikan haku oli ensisijainen. Kun elämä oli kaikin osin jo täydellinen, jotta perheemme voisi yrittää kasvaa tuli sellainen olo, että miksi emme nauttisi vielä hetken kahdestaan olosta. Kahdestaan on kumminkin helpompi toteuttaa ykskaks ideoita, sekä matkustaa. Toteutimmekin häämatkana molempien haaveen päästä Yhdysvaltoihin. Sinne meno käärön kanssa ei olisi ollut mahdotonta, mutta matkan luonne olisi varmasti ollut erillainen. Nyt kun yhteisiä kahden keskeisiä vuosia on kerääntynyt jo reilu neljä päätimme juhannuksena kokkotulen ääressä, että nyt on meidän aika yrittää.
Ja että seuraavan viikon torstaina en enää jatkaisikaan e-pillereitten syömistä.

Nyt on haaveilusta siirrytty tekoihin. Nyt elätellään niitä toiveita!